maanantai 13. toukokuuta 2019

Viikonloppu Tikkalassa

Olihan mukava viikonloppu koirien ja Arin kanssa Tikkalassa Naavalan Möksällä.

Surukseni jouduin toteamaan, että meidän Uman aika on loppumassa. Koira, joka jäi meillä hiukan vahingossa ja joka on tuottanut meille sellaista iloa, jota harva koira voi antaa. Syntymäpäivälahjakseni se oli vuoden 2012 erikoisnäyttelyn BIS-1-pentu, siitä levottiin kaikkien Balttian maiden juniorivalio ja lisäksi Suomen ja Eestin valio. Koira, joka on ollut lastenlastemme numero ykkönen, oli sitten kysessä näyttelyharjoitukset tai kotileikit. Koira, joka on opettanut kaikki meille tulleet tai meillä syntyneet pennut tavoille. Meidän suuri KERHOTÄTI. Koira, joka on myös tuoksukoira ja aina kun se ollut mielissään niin levittänyt ympärilleen hyvää tuoksua. Päätimme, että annamme tytön elää kunnes meidän on pakko tehdä lopullinen päätös.


Ei kommentteja: