torstai 31. tammikuuta 2013

Huomenta!

Odottavan aika on pitkä!

Tänä aamuna kun lapioin viimeisiä eilen sataneitä lumia katselin Tytin erittän valtavaa masua. Se ei enää pysty juoksemaan hangessa, koska maha on tiellä. Kuitenkin se kirmaa heti aamutuimaan portille ilmoittamaan, että Notkolassa on herätty. Ihanaa vähän yli viikko enää odotusaikaa, russeleiden pentulaatikko on valmiina ja koko kennelin pesue on valmistautumassa kiireiseen kevääseen. Kuvassa Tytin tyttäret edellisestä pentueesta.


Tulevana viikonloppuna valmistellaan toinen pentulaatikko valmiiksi tulevia bernhardinkoiranpentuja varten. Rinsessa Venlan vatsa kasvaa mukavasti ja on ilo kun tietää, että useampi perhe odottaa innolla uutta perheenjäsentä. Venla muuttaa meille kahden viikon päästä viettämään mammalomaansa. Pentukuvia on mukava katsoa. Kuvassa nykyään jo iso poika Kuuno; Terveisiä  Johannalle ja perheelle.


lauantai 19. tammikuuta 2013

19.1.2013 Jii-Teen YS pentue/YS-litter

Emänä/mother Jii-Teen Rinsessa alias Venla lyhytkarvainen HD A/A ED 0/0
Isänä/Father BALT JUN CH WUSB JUN SG-12 Barrygårdin Cassu alias Pena
HD A/A ED 0/1



YS-pentue syntyy viikon 8 lopulla
YS-litter will born the end of week 8


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

16.1.2013 Jii-Teen S-pentue
Pitkästä aikaa! Pentulaatikkoon on syntymässä russelipentue meidän Tytille.
Vatsa kasvaa ja tytteli on muuttunut aivan raskaaksi, herkkänahkaiseksi ja äärimmäisen tarkaksi omasta alueestaan. Viikolla 7 odotamme pentujen saapuvan maailmaan.......
Tulevan S-pentueen emä Snapjacks Catherine of Aragon

We will have puppies soon from our Snapjacks Catherine of Aragon! Our S-litter!